Erilainen äitiys

Ääni kokemusasiantuntijuudelle -hankkeen blogiin ajatuksiaan ja kokemuksiaan jakaa tällä kertaa Nadja.

Heippa kaikille! Mä olen Nadja, viiden lapsen äiti ja raitis alkoholisti. Tunnen syvää kiitollisuutta siitä, että tänä päivänä saan esitellä itseni tällä tavalla, ilman valheita ja syyllisyyden sekä häpeän taakkaa. Kun mennään ajassa kolme vuotta taaksepäin, elin viimeisiä juovan ajan aikoja. Suurinta tuskaa tunsin siitä, että en kyennyt olemaan lapsilleni sellainen äiti, mikä olisin halunnut olla.

Jokaiselle lapselle olen antanut sen saman lupauksen, kun olen heidät syliini saanut: mä olen sen puolella aina, mä olen sun turva, peruskallio. Vaikka mitä maailmassa sattuisi, niin saat luottaa siihen, että äiti on tässä, mun rakkauteni sua kohtaan on maailman suurin. Mä olen antanut tämän lupauksen täynnä puhdasta äidin rakkautta, ajatellen, ettei mikään voisi tulla tähän meidän väliin.

Minä olen sairastunut alkoholismiin jo nuorena. Olen ollut alkoholisti jo 20-vuotiaana, kun tulin äidiksi. Muistan, kuinka luin odotusaikana kaiken kirjallisuuden lapsen hoidosta ja kehityksestä, kuinka voisin olla paras mahdollinen äiti minun lapselle. Tunsin huonommuutta, tunsin olevani erilainen kuin muut, ja siksi minun piti todistaa kaikille, että minä hoidan tämän paremmin kuin kukaan olisi voinut ikinä odottaa. Ajattelin, että elämäni tulee muuttumaan äitiyden myötä, että lapsi pelastaa minut siltä joltain, jota pelkäsin, josta tunsin huonommuutta. Silloin en vielä tiennyt, mitä se edes on. Vasta 17 vuotta myöhemmin sain tiedon ja ymmärryksen siitä, että olen sairastunut alkoholismiin, sairauteen, mikä on parantumaton ja etenevä. Sairauteen, mikä ei parane tulemalla äidiksi tai lupaamalla, että en enää juo. Sairauteen, joka kiilaa kaikkein rakkaimpienkin edelle.

Alkoholismi-sairaus ja äitiys, siinä on kaksi sanaa, jotka eivät sovi samaan lauseeseen. Eihän äidit ole alkoholisteja, tai jos ovat, niin ne ovat hirviöitä. Kuka valitsisi päihteen ennemmin kuin omat lapset?  Näin moni, lähes kaikki, ajattelee. Kun sairaus jyllää, ei päihderiippuuvuuteen sairastuneella ole varaa valita. Sairaus päättää puolesta. Vaikka taistelin juomista vastaan ja tein lupauksia olla juomatta, niin sairauteni päätti toisin.

Kuka valitsee itselleen sairauksia?

Ei kukaan valitse itselleen diabetesta, reumaa, masennusta, ei kukaan halua itselleen sairauksia.

Mutta silti ihminen saattaa elämänsä aikana sairastua.

Minun sairauteni on alkoholismi. En valinnut sitä. Jos mietitään, niin se oli ehkä suurin peloistani, että minusta tulisi joskus alkoholisti, isäni tavoin.

Alkoholismi sairautena on monessa kohden vaikeasti tunnistettava, se saattaa näyttäytyä esim. neuvolakäyntien unohteluna/siirtelynä, masentuneisuutena, uupumuksena, hermostuneisuutena, kriittisyytenä. Sairaus alkaa näkyä selkeästi ympäristölle yleensä vasta siinä kohtaa, kun sairaus on jo todella pitkällä.

Me alkoholistit teemme kaikkemme, että emme paljastu. Alkoholismi on myös itsensä kieltävä sairaus. Vaikka voisi ajatella, että olin itse tietoinen alkoholismistani, niin näin se ei ollut. Yleensä vasta siinä kohtaa “ongelmaan” havahdutaan, kun jotain kamalaa tapahtuu. Niin se meni minullakin. Tarpeeksi piti tulla ylilyöntejä, tarpeeksi piti tapahtua surullisia asioita, että pystyin todella nähdä, että juomiseni oli itsetuhoista ja tuhoavaa. Häpeä, syyllisyys ja kelvottomuus oli kuitenkin se taakka, jota kannoin mukanani joka ikinen päivä vuosikausien ajan.

Kotona alkoholismini näyttäytyi lapsille väsymyksenä. Olin paikalla, mutta en läsnä. Se näkyi raivoamisena ja toisaalta myös hyvittelynä. Olin äkkipikainen ja arvaamaton, kaikkea muuta kuin turvallinen ja läsnä oleva vanhempi. Lupailin asioita ja petin lupauksia kerta toisensa jälkeen. Yritin salailla lapsilta juomistani. Ajattelin, että ei se haittaa, kun juon illalla lasten käytyä nukkumaan. Mutta lapsilta ei todellisuudessa tällaisia asioita pysty salata. Ainakaan siinä kohtaa, kun aamulla löytyy tyhjiä tölkkejä tai äiti ei herääkään yöllä, kun pikkuinen on herännyt painajaiseen. Tai äiti onkin vielä hereillä lauantaiaamuna klo 6 ja menee nukkumaan sitten koko päiväksi. Semmoista se meillä oli.

Minun pelastukseni oli oma pohjakosketukseni. Pitkään jatkunut juominen, ja siitä johtuva masennus sekä erilaiset mielenterveydelliset ongelmat, ajoivat minut niin pimeään paikkaan, että en enää halunnut muuta kuin pelastusta. Heikoimmalla hetkellä sain rohkeuden kertoa synkimmän salaisuuteni läheiselleni. Minulla oli loppuun asti kulissit pystyssä. Sairauteni ei missään kohden tullut ilmi lasteni neuvolaan, päiväkoteihin tai kouluihin. Jos me alkoholistit olemme jossain loistavia, niin kulissien ylläpidossa, ja se onnistuu vain ja ainoastaan valehtelulla ja salailulla.

Läheiseni otti vastaan hätähuutoni ja ehdotti minulle toipumiskeskeistä Minnesota-mallista päihdehoitoa. Se oli minun pelastukseni, meidän perheen pelastus. Tänä päivänä saan elää täysin päihteetöntä elämää, ja se heijastuu koko perheen hyvinvointiin. Saan olla se turvallinen vanhempi lapsilleni, joka olen aina halunnut olla. Lasten ei tarvitse enää pelätä, että koska se äiti taas sekoaa. Äiti ei ole aina väsynyt ja poissaoleva, äidin sanaan saa luottaa.

Toipumista on takana pian kolme vuotta enkä ole kadottanut kiitollisuutta siitä, mitä minulla on tänä päivänä. Raitistuminen antoi minulle uuden mahdollisuuden elämään ja lapsilleni äidin, jonka he ansaitsevat.

Mitä minä sanoisin nyt itselleni, jos pääsisin ajassa taaksepäin vaikkapa 5 vuotta, siihen aikaan, kun sairauden loppuluisu oli alkamassa. Sanoisin itselleni, että olet sairastunut. Sun sairauteesi on olemassa apua, sulla on vielä mahdollisuus toipua ja elää hyvää elämää. Sinä olet rakas, rakastettava ja arvokas, vaikka sinusta itsestäsi ei siltä juuri nyt tunnu. Sinä ansaitset hyvää. Ole rohkea ja pyydä apua. Avun pyytäminen ei ole heikkoutta, vaan se on rohkein ja arvokkain teko, minkä voit juuri nyt tehdä.

Mitä minä sanoisin ihmisille, jotka kohtaavat sairastuneita äitejä? Mitä minä tahdon sanoa juuri sinulle. Sairauden takana on aina ihminen, ainutlaatuinen ja arvokas ihminen. Kuinka toivoisit, että sinut kohdataan, kun sinulla on hätä?

Päihderiippuvuussairaus on vaikeasti tunnistettava, ja asia on monelle vaikea ottaa puheeksi. Jos sinulla herää huoli, niin uskalla tarttua siihen. Kun päihderiippuvuus alkaa näkyä ympäristölle, voimme olla varmoja, että sairaus on jo pitkällä. Kun sairaus alkaa näkyä, voimme olla varmoja, että äiti on jo aivan loppu, ja viattomat lapset ovat altistuneet päihderiippuvuuden vaikutuksille.

Päihderiippuvuussairaus ei korjaannu päätä silittämällä. Se ei korjaannu lupauksilla olla juomatta. Se ei korjaannu ummistamalla silmiä.

Päihdetyö on parasta lastensuojelutyötä. Jokainen lapsi ansaitsee turvalliset vanhemmat ja turvallisen kasvuympäristön. Ja jokaisella päihderiippuvaisella tulisi olla mahdollisuus tulla kuulluksi ja nähdyksi sairautensa kanssa. Jokaisella päihderiippuvaisella tulisi olla mahdollisuus toipumiseen.

Nadja

Hei olen Nadja ja valmistuin kokemusasiantuntijaksi keväällä 2021. Kokemusasiantuntijana tahdon hälventää stigmaa, lisätä tietoutta alkoholismi-sairaudesta ja ennen kaikkea lisätä tietoutta siitä, että sairaudesta voi toipua.

Lisää samasta aiheesta