Henkilö, joka kirjoittaa kynällä vihkoon

Asiakastarina: Komppiksessa Daniel sai tukea haastavassa elämänvaiheessa

Komppiksessa noin kolme vuotta ollut Daniel tunnetaan musisoijana, runojen kirjoittajana ja lausujana. Daniel on myös toiminut vertaisohjaajana muun muassa työpajan luovan kirjoittamisen ryhmässä sekä runo- ja haastepajoissa.

Asiakkuuden ollessa lopuillaan halusimme tietää, miltä hänestä on tuntunut olla Komppiksella ja mitkä olisivat hänen terveisensä muille.

Miltä sinusta Daniel on tuntunut olla Komppiksella nämä 3 vuotta? Oletko saanut sieltä tukea arkeesi?

Kolme vuotta kuulostaa äkkiseltään tosi paljolta, enkä olisi uskonut maaliskuussa 2019, että vasta kolme vuotta myöhemmin olisin lähdössä. Komppis on ollut koko tämän ajan arvaamattoman tärkeä sosiaalinen kontakti ja kohtauspaikka minulle hyvin vaikeana aikana, ylä- ja alamäkineenkin. Siinä kohtaa se on varmasti tukenut omaa arkea enemmän kuin ehkä itse näenkään.

Vaikka en ole voinut käydä aina niin paljon kuin olisin halunnut, esimerkiksi viimeisen kahden vuoden koronasulkujenkin vuoksi, pelkästään se tietoisuus että on tällainen paikka, johon olet tervetullut, on ollut usein lohdullinen.

Mikä toiminta erityisesti on ollut sinulle mieleinen?

Komppiksella olen nauttinut siitä, että minulla on ollut melko vapaat kädet tulla ja puuhata omia juttujani, kenenkään hengittämättä niskaani. Onkin ollut todella tärkeätä saada työstää siellä kirjoituksiani ja muita luovia projektejani. Ne ovat esimerkiksi Stallin kautta saaneet paljon uutta tuulta purjeisiin.

Ovatko tavoitteesi selkiytyneet tämän jakson aikana?

Tavoitteet on selkiytyneet tänä aikana ainakin oman tekemisen ja ajankäytön suhteen. Juuri luovaan työhön liittyen, ja kuinka minun täytyy panostaa siihen yhä enemmän. Siinä lienee vaikutusta myös Komppiksen aina kannustavalla ilmapiirillä.

Onko sinulle ehkä tullut uusia tavoitteita, mitä haluaisit saavuttaa?

Tänä aikana kehkeytynyt tavoite on kai entistä vahvempi halu ja tarve päästä tulevaisuudessa lausumaan runojani ja esittämään musiikkiani ihan livenä taas.

Olisiko sinulla jotain muuta sanottavaa? Sana on vapaa!

Komppiksella on aivan mainio henkilökunta, joka tekee todella tärkeää työtä asiakaskuntansa eteen.


Kiitämme Danielia ja toivotamme hyvää jatkoa! Toivottavasti tulemme kuulemaan hänen musiikkiaan, runojaan ja näkemään hänen taidettaan myös tulevaisuudessa. 😊

Haastattelu on julkaistu alunperin Mielle ry:n somekanavissa 18.2.22.

Työpaja Komppis tarjoaa sosiaalista kuntoutusta eri ikäisille ja erilaisissa elämäntilanteissa oleville asiakkaille Vaasassa. Asiakkuuden kesto pajalla on yksilöllinen. Paja-aikana suunnitellaan jatkoa sekä annetaan tukea sen hetkiseen elämäntilanteeseen.

Lue lisää Komppiksesta

Lisää samasta aiheesta