Blogi: Ajatuksia harrastamisesta
Blogistimme Tanja kirjoittaa tavoista löytää itselleen mielekästä tekemistä.
Blogistimme Tanja kirjoittaa tavoista löytää itselleen mielekästä tekemistä.
Mielle ry on ainoa Pohjanmaan hyvinvointialueella toimiva järjestö, jolle valtionavustus myönnettiin.
Hyvän mielen kohtaamispaikka Mahis on auki arkisin läpi kesän.
Kokemustunnit ovat uusi etäluentojen sarja, jossa kokemusasiantuntijat pääsevät ääneen.
Mielle ry järjestää kaikille avoimia ja maksuttomia tapahtumia touko-kesäkuussa yhdessä mm. Vaasan yliopiston ja kaupungin kanssa.
Tutustu Mahiksen uuteen ohjelmaan.
Valtakunnallinen hyväntekeväisyystapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa.
Mahiksen toiminta-avustuksiin on kohdistunut viime vuonna isoja leikkauksia.
Tervetuloa seuramaan Miellen ja Finfami Pohjanmaan kevään luentosarjaa!
Tutustu Mahiksen monipuoliseen ohjelmaan.