Olemme mielen hyvinvoinnin asiantuntijoita

Mielle ry on Pohjanmaan alueella toimiva, voittoa tavoittelematon yhdistys, joka tuottaa asumisen ja sosiaalisen kuntoutuksen palveluja mielenterveyskuntoutujille. Palvelutuotannon lisäksi järjestämme ns. matalan kynnyksen toimintaa yhdistysavustusten tuella. Arvomme ohjaavat kaikkea toimintaamme asiakastyössä ja työyhteisönä.

Meillä on yli kolmenkymmenen vuoden kokemus mielenterveyspalvelujen järjestämisestä asiakkaiden tarpeita kuunnellen ja näkemystä palvelujen kehittämisestä. Työntekijämme ovat alan koulutettuja ammattilaisia ja asiantuntijoita, jotka ovat erikoistuneet mielen hyvinvointiin. Olemme rohkeita uudistajia ja kehitämme jatkuvasti uusia toimintamalleja kokeilukulttuurin keinoin.

 

Teemme myös ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä ja kehitämme mielenterveyspalvelujen saatavuutta sekä laatua. Haluamme olla vaikuttamassa siihen, että palveluita tarvitsevien erityistarpeet otetaan huomioon palveluita suunniteltaessa ja niistä päätettäessä.

Toimintamme nojaa Recovery-toipumisorientaatioon, jossa painottuvat yksilön voimavarat, osallisuus, toivo, elämän merkityksellisyys sekä positiivinen mielenterveys. Myös Green care -menetelmät ja luontoyhteyden vahvistaminen ovat keskeinen osa tekemäämme mielenterveystyötä.

Yhdistyksenä toimintamme ensisijaisena tavoitteena ei ole tuottaa taloudellista voittoa, vaan yhteiskunnallista hyvää. Tästä kertoo myös Suomalaisen Työn Liiton meille myöntämä Yhteiskunnallinen Yritys -merkki. Mahdolliset toiminnan tuotot käytämme asiakkaidemme ja henkilöstömme hyvinvointiin ja palveluidemme kehittämiseen.

Miellen tapa toimia

Tarina

Yhdistys perustettiin vuonna 1987 nimellä Vaasanseudun sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry (myöhemmin Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry, PSPY). Taustalla oli halu ja tarve muuttaa mielenterveyskuntoutujien asumisen ja elämän olosuhteita paremmiksi. Vastaavia sosiaalipsykiatrisia yhdistyksiä perustettiin samaan aikaan eri puolella Suomea.

Toiminta lähti liikkeelle Kalliokodista, yhdistyksen ensimmäisestä asumispalveluyksiköstä, joka perustettiin Kalliokadulle Vaasan Huutoniemelle. Sittemmin toiminta on laajentunut ja palvelutarjonta monipuolistunut. Tänä päivänä yhdistyksellä on Kalliokodin lisäksi kaksi muuta asumispalveluyksikköä, Maininki ja Jansson-koti. Sosiaalista kuntoutusta tarjoavat työpajat Komppis ja Spurtti, päivätoimintayksiköt Tiimitupa ja Meijeri sekä hyvän mielen avoin kohtaamispaikka Mahis. Asumispalveluiden asiakaspaikkoja on noin 50 ja yhdistyksessä työntekijöitäkin yli 40.

Loppuvuodesta 2021 vaihdoimme nimemme Mielle ry:ksi (ruotsiksi Mielle rf).

Organisaatio ja hallitus

Mielle ry:n toiminnanjohtajana on vuodesta 2011 lähtien toiminut Johanna Yliviitala.

Yhdistyksen jäsenistö ja hallitus koostuvat kuntalaisista, joilla on joko kokemusta mielenterveystyöstä tai kiinnostusta toimia vapaaehtoisesti mielenterveystyön hyväksi ja kehittämiseksi.

Vuonna 2023 Miellen hallitukseen kuuluvat:

  • Juha Silander (pj)
  • Jarkko Pirttiperä (vpj)
  • Pirkko Vartiainen
  • Hanna Ehrnrooth
  • Ritva Heiman
  • Raija Kujanpää

Varajäseninä toimivat Tuula Mulju ja Sinikka Blomqvist

Toimintakertomus 2021 (pdf, 0,98Mt)
Toimintasuunnitelma 2024

Yhteistyökumppanit ja verkostot

Valtakunnallisesti tärkeitä yhteistyökumppaneita:

  • Y-säätiö
  • Suomen sosiaalipsykiatristen yhdistysten keskusliitto ry
  • Mielenterveyden keskusliitto MTKL ry
  • MIELI Suomen mielenterveys ry
  • Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry
  • Kukunori ry
  • Kokoa – Koulutetut kokemusasiantuntijat ry
  • Hyvinvointiala HALI ry

Alueelliset verkostokumppanit:

  • FinFami Pohjanmaa ry
  • Vaasan mielenterveystoiminnan tuki ry
  • Pohjanmaan yhdistykset ry
  • Vaasan mielenterveysseura ry
  • MIELI Pohjanmaan mielenterveys ry / Kriisikeskus Valo
  • Vaasan Setlementtiyhdistys ry

Ajankohtaista

Uutisia ja muuta ajankohtaisasiaa Miellestä.

Lue lisää

Hae meille töihin!

Tule osaksi iloista ja osaavaa työyhteisöämme.

Mielle työnantajana

Liity jäseneksi!

Tule mukaan toimintaamme ja vaikuta.

Lisätietoja

Hankkeet

Käynnissä olevia ja päättyneitä hankkeita.

Tutustu hankkeisiin