Ryhmäkuva hallituksesta

Juha Silander jatkaa hallituksen puheenjohtajana

Mielle ry:n hallitus valitsi kokouksessaan 25. tammikuuta hallituksen puheenjohtajiston vuodelle 2023.

Mielenterveyspalveluja tuottavan Mielle ry:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa Helsingin seurakuntayhtymän hallintojohtaja Juha Silander. Mielle ry:n hallitus päätti asiasta järjestäytymiskokouksessaan.

Hallituksen uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Prima Botnia – Hyvinvoiva Pohjanmaa -hankkeen hankejohtaja Jarkko Pirttiperä.

Silander ja Pirttiperä peräänkuuluttavat yhteiskunnallisia satsauksia mielenterveystyöhön ja -palvelujen saatavuuteen.

Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet Suomessa viime vuosina merkittävästi, ja yhä useampi läheisistämme kärsii eriasteisista mielenterveyden haasteista elämänsä aikana. Mielenterveyden edistämiseen, ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön sekä mielenterveyspalveluiden saatavuuteen ja laatuun panostaminen on erittäin tärkeää koko yhteiskunnan kannalta, sanoo puheenjohtaja Silander.

Mielenterveyden ongelmat ja ilmiöt ovat osa ihmisen kehitystä. Ne muodostavat nykyisin kansanterveydellisiä haasteita kaikissa ikäluokissa. Olisi hyvä ymmärtää, että mielenterveyden edistämisen kustannusvaikutukset ovat erittäin kilpailukykyisiä vaikkapa pörssiyhtiöiden investointeihin verrattaessa, toteaa varapuheenjohtaja Pirttiperä.

Molemmat korostavat myös Mielle ry:n tekemän mielenterveystyön tärkeyttä ja merkitystä Pohjanmaan alueella.

Miellen henkilöstö tekee juuri sitä työtä, mitä oikeastaan kukaan muu ei voisi tehdä, toteaa Pirttiperä.

Yhdistyksen työntekijät tekevät erinomaista työtä alueemme mielenterveyden tukemiseksi. On tärkeää, että Mielle ry:n toiminta ja palvelut tunnetaan laajasti uudella Pohjanmaan hyvinvointialueella, täydentää Silander.

Mielle ry:n hallitus vuonna 2023:
Juha Silander (pj)
Jarkko Pirttiperä (vpj)
Sinikka Blomqvist
Hanna Ehrnrooth
Ritva Heiman
Raija Kujanpää

Varajäsenet:
Tuula Mulju
Pirkko Vartiainen

Lisää samasta aiheesta