Kirjoitus on julkaistu 6.5.2026 Ilkka-Pohjalaisessa.
Julkisen talouden paineet ovat todellisia, ja siksi sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitusta on perusteltua tarkastella kriittisesti. Julkisin varoin toimivien organisaatioiden kuuluu kantaa vastuunsa yhteisten varojen käytöstä, eikä järjestötyö ole tässä poikkeus.
Keskustelussa jää kuitenkin usein sivuun se, millaisia edellytyksiä vaikuttava järjestötyö vaatii. Vastuullisuus ei tarkoita vain sitä, mihin rahaa käytetään, vaan myös sitä, että rahoitus on riittävän ennakoitavaa. Tämä korostuu erityisesti pienissä ja paikallisissa järjestöissä, joilla ei useinkaan ole taloudellista puskuria äkillisten muutosten tasaamiseen.
Moni järjestö tekee ennaltaehkäisevää työtä varhaisessa vaiheessa ja tavoittaa ihmisiä ennen raskaampien palvelujen tarvetta. Kyse on myös yhdenvertaisuudesta: monelle matalan kynnyksen tuki osallisuuteen, arjen rytmiin ja yksinäisyyden katkaisemiseen on edellytys sille, että elämä pysyy kasassa. Nämä ihmiset ovat yhtä oikeutettuja hyvään elämään kuin nekin, jotka pärjäävät ilman tukea.
Kun avustusten kokonaismäärä laskee, rahoitus ei riitä kaikille. Siksi tarvitaan avoimet kriteerit ja perustelut: mitä jatketaan, mitä supistetaan ja mistä luovutaan.
Järjestöjen tulee kehittää toimintaansa ja osoittaa työnsä tuloksia, mutta kysymys on siitä, millaisilla rahoitusratkaisuilla tätä työtä ohjataan. Jos rahoitus on vaikeasti ennakoitavaa, vaarana on, että samalla heikkenee juuri se vaikuttavuus, jota peräänkuulutetaan – ja kustannukset siirtyvät toisaalle. Siksi päätösten rinnalle tarvitaan kokonaisvaikutusten arvio ja siirtymäaika: säästö ei ole säästö, jos se ostetaan katkaisemalla toimivat polut.
Johanna Yliviitala
Toiminnanjohtaja
Mielle ry
