Kymmenen kokemusasiantuntijan ryhmäkuva

Kymmenen ruotsinkielistä KATtia valmistui joulukuussa

Ääni kokemusasiantuntijuudelle -hankkeen ensimmäiset ruotsinkieliset kokemusasiantuntijat (KAT) viettivät valmistujaisjuhlaa joulukuun alussa.

Tuoreilla kokemusasiantuntijoilla on kokemusta mm. päihderiippuvuudesta, kroonisesta kivusta, uupumuksesta ja psykoosista. Valmistuvien kokemus- ja toipumistarinoita saatiin kuulla 2. joulukuuta pidetyssä avoimessa päätösseminaarissa Vaasan kaupunginkirjastolla.

Koulutetut kokemusasiantuntijat voivat hyödyntää osaamistaan muun muassa luennoimalla, toimimalla sote-ammattilaisen työparina sekä toimimalla tukihenkilönä tai vertaisryhmän ohjaajana. Lisäksi kokemusasiantuntijoiden osaamista voidaan hyödyntää ottamalla heidät mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kehittämiseen ja arvioimiseen.

Kuuntele Yle Österbottenin haastattelu 2.12.2022 (ruotsiksi)

Lisää samasta aiheesta

Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kävijäseuranta

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.