Tutustu Mahiksen viikko-ohjelmaan kesälle 2022
Mahiksen ryhmissä tapahtuu monenlaista kivaa ja mielenkiintoista tulevan kesän aikana.
Mahiksen ryhmissä tapahtuu monenlaista kivaa ja mielenkiintoista tulevan kesän aikana.
Hyvän mielen keskus Mahiksella vietettiin kymmenen uuden kokemusasiantuntijan valmistujaisia 17. toukokuuta.
Millainen on mielenterveyskuntoutujan omaisen kokemus, ja millaisia tunteita läheisen sairastuminen voi herättää? Entä mitä inhimillisyys merkitsee omaiselle? Näitä kysymyksiä pohditaan Mielle ry:n arvoja esittelevän juttusarjan toiseksi viimeisessä osassa.
Taidetyöpajoja ja muuta luovaa ohjelmaa Black Wall Galleryn tiloissa 23.-25.5.
Vaikka et juuri tällä hetkellä kokisi olevasi aivan huippu siinä, mitä teet – ei hätää! Tärkeintä on, että tiedät mitä ja kuka haluat olla ja rakennat määrätietoisesti itsestäsi sitä mielikuvaa.
ÄK-hankkeessa vierailtiin huhtikuun lopulla kokemuskirjastossa.
ÄK-hankkeen uusi hankekoordinaattori, Tiina Taipale, kertoo blogikirjoituksessaan uudesta roolistaan Pohjanmaan kokemusasiantuntijatoiminnan parissa.
Yhdistyksemme sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 27.4.2022 klo 18 Työpaja Komppiksessa (os. Kirkkopuistikko 19-21).
Työpaja Komppiksen musapaja on muuttanut kuun vaihteessa uusiin tiloihin Kauppapuistikko 16:een (sisäpiha). Uudet tilat löytyvät aivan Vaasan torin tuntumasta. Musapajan toimintaa vetää Komppiksen ohjaaja Marko Perälä. Lue lisää Työpaja Komppiksesta
Komppiksessa noin kolme vuotta ollut Daniel tunnetaan musisoijana, runojen kirjoittajana ja lausujana. Daniel on myös toiminut vertaisohjaajana muun muassa työpajan luovan kirjoittamisen ryhmässä sekä runo- ja haastepajoissa.