Nainen keittiön työvaatteet ja päähine päällään

Mahiksen keittiöohjaaja Sanna: ”Tie sydämeen käy vatsan kautta”

Mahiksella tiedetään, että ravinnolla ja ruokailulla on suuri merkitys hyvinvoinnille. Jututimme keittiöohjaajaamme Sannaa ja kysyimme, miten Mahiksen ruokalista oikein syntyy?

Mahiksen keittiöohjaajana työskentelevä Sanna Ström aloittaa työpäivänsä jo aamuseitsemältä. Pitkän linjan keittiöammattilaisella on omat aamurutiinit ja asiat, jotka hän haluaa tehdä rauhassa ja hosumatta päivään valmistautuessa.

– Aamuni alkaa tavallisesti Mahiksen aamupalan valmistuksella. Tarjolla voi olla tuorepuuroa, leipiä ja smoothieta. Kahdeksalta tulevat sitten keittiön vapaaehtoiset, ja jaamme päivän askareet. Siitä päivä jatkuu yhdeltätoista tarjoiltavan lounaan valmistuksen parissa, kuvailee Sanna.

Keittiöohjaajan rinnalla Mahiksen keittiössä häärii säännöllisesti kaksi tai kolme vapaaehtoista. Sannan mukaan apulaisten työ on kultaakin arvokkaampaa.

– On kivaa tehdä hommia yhdessä vapaaehtoisten kanssa, hän iloitsee.

Iltapäivällä Sanna irrottautuu patojen ja astioiden ääreltä ja on mukana Mahiksen normaaleissa ryhmätoiminnoissa tai hoitaa ruokatilauksia ja keittiön kirjanpitoa. Mutta miten entinen ravintolapäällikkö päätyi tänne mielenterveystoipujien yhteisötalon keittiöön?

– Kaipasin muutosta. Tiesin, että olin kiinnostunut opettamisesta ja ohjaustyöstä, mutta en halunnut kokonaan luopua keittiöstä. Sitten näin, että tänne haettiin keittiöohjaajaa, ja se tuntui itselle sopivalta arvovalinnalta, kertoo Sanna, joka on viihtynyt Miellessä jo kokonaista kahdeksan vuotta.

– Täällä minulle on annettu mahdollisuus hyödyntää omia vahvuuksiani ja olen päässyt heti alusta alkaen luomaan omannäköistä keittiötä, hän jatkaa.

Arvot mukana keittiössäkin

Miellessä arvot ovat tärkeitä, ja niistä puhutaan paljon. Sama arvolähtöinen ajattelu pätee Mahiksen keittiössä. Sanna suosii paikallisia tuottajia ja hyödyntää kausituotteita. Ruoka on itsetehtyä, monipuolista ja ravinteikasta, ja hävikkiä vältetään visusti.

– Mahiksen lounas saattaa olla monelle talon kävijälle päivän ainoa kunnon ateria, joten en halua tinkiä raaka-aineista ja laadusta. Se on pienelläkin budjetilla mahdollista, kun kaikki tehdään itse, ja on se myös edullisempaa kuin valmistuotteiden käyttö, toteaa Sanna, joka tuo niin sienet, marjat kuin joskus kalatkin suoraan kotikylästään Raippaluodosta.

Myös hyvä ateriasuunnittelu on tärkeää ja taloudellisesti järkevää.

– Hyödynnetään kaikki ja vältetään hävikkiä. Ei haittaa, jos jauhelihakastiketta jää yli, sillä sen voi pakastaa ja käyttää seuraavalla viikolla lasagnen valmistukseen. Nautin kotonakin siitä, että voin loihtia aterian, vaikka alkuun näyttäisi siltä, että jääkaappi on aivan tyhjä, kuvailee Sanna.

Ruokalista syntyy kävijöitä kuunnellen

Ravinnolla ja ruokailulla on suuri merkitys hyvinvoinnille, onhan ruokailu myös sosiaalinen tapahtuma. Sanna kertookin, että esimerkiksi korona-aikana hän näki ihmisten haavoittuvuuden, kun Mahis oli suljettuna.

– Päädyin silloin kuskaamaan aterioita ympäri kaupunkia meidän kävijöiden koteihin, vähän niin kuin ruokalähettipalvelut. Samalla vaihdettiin kuulumisia. Se tuntui silloin todella tärkeältä, hän toteaa.

Sannan mukaan Mahiksen kävijöiden suosikkiruoat ovat kaikille tuttuja: lihapullat ja perunamuusi sekä makaroonilaatikko. Kasvisruokien syönti on kuitenkin lisääntynyt, sillä taitava keittiöohjaaja osaa naamioida ja maustaa kasvikset lihan korvikkeiksi ilman että kukaan huomaa eroa.

– Olen saanut todella paljon keski-ikäisiä miehiä syömään kasviksia, Sanna naurahtaa.

Mahiksen viikottainen ruokalista syntyykin kävijöiden palautetta kuunnellen ja ripauksella Sannan omaa kokkausfilosofiaa. Tie sydämeen käy vatsan kautta, keittiöohjaaja toteaakin lopuksi.

Mahiksella on tarjolla maksullinen aamupala ja lounas viitenä päivänä viikossa. Ruokailut on tarkoitettu kävijöille, jotka osallistuvat talon muihinkin aktiviteetteihin.

Lisää samasta aiheesta